Viikko 20: Piha

Menneellä viikolla mies sai pitää kertyineitä ylityötunteja pois ja oli lomalla koko viikon. Teimme siis pihahommia. Pihaamme on tässä vuosien mittaan rakennettu pala kerrallaan, ja nyt oli "liikenneympyrän" vuoro. Pihamme sisääntuloväylän kohdalla on siis pyöreähkö maapalanen, jonka molemmin puolin pääsee autolla ajamaan, ja olemme kutsuneet sitä jo vuosia liikenneympyräksi. Ympyrän keskellä on iso, hieno kivi ja kiven viereen on istutettu tammi, mutta muuten tuo maapalanen on ollut hoitamatonta aluetta. Alkutilanne näytti tältä:

Keskellä kivi, sen vasemmalla puolella tammi.

Ns. suunnitelman teimme ihan vain itseksemme, ja se muotoutui matkan varrella. Ensin kiven vieressä ollut hiekkakasa pois...

(kuvaaja seisoo kiven päällä)

Sitten kaivurilla maata vähän pois ja multaa tilalle.

Ympyrä rajattiin reunakivillä, ja kiven viereen siirrettiin toisessa paikassa ollut vesiallas, johon tehtiin kansi. Nyt ei tarvitse enää varoa, ettei poika putoa vesialtaaseen (eikä koira pääse uimaan siinä...).

Lopuksi istutuspuuhia. Koko alueelle tuli pääosin maanpeitekasveja, jotka toivottavasti vuosien mittaan leviävät niin, ettei aluetta tarvitse juuri hoitaa. ;)

Istutuspäivänä helle helli :)

Melkein valmista (kuva otettu parvekkeelta kovasti zoomaten).

Lopuksi on vielä pakko sanoa, että minähän en ole ollenkaan piha-, saati puutarhaihminen. Älkää vain luulko! Suhtautumistani kuvaa mainiosti tämä Kari Hotakaisen lausahdus: "Minulla ei ole mitään suhdetta pihaan. Se vain on tuolla." (Tämän on äitini jostakin poiminut, ja taitaa muuten kuvata yhtä hyvin myös hänen suhtautumistaan pihahommiin...?)
Vähitellen on vain käynyt niin, että olen joutunut pihalle. Ensin tapasin miehen. Aika pian tajusin hänen suunnilleen asuvan ulkoilmassa, mutta ei se siinä vaiheessa haitannut. Sitten päätettiin ostaa tontti; reilu hehtaari keskeltä metsää. Ajattelin tietysti, että suunnilleen koko hehtaarin voi metsänä pitääkin, joten sinisilmäisesti suostuin kauppoihin. Ensin rakennettiinkin halli, sitten talo, ja piha oli sellaista läpikulkualuetta siinä ympärillä. Mutta sitten piti laittaa perunamaa (mutta kyllähän perunoita tarvitaan, joten hyvä vain) ja istuttaa joka lajia viinimarjoja sekä karviaisia (mutta niitähän on ihan kiva poimia, ja karviaisia tykkään syödä suoraan puskista). Toiseen paikkaan perustettiin mansikkamaa (ja mansikoistakin tykkään, joten ok) ja istutettiin omenapuita (mikä sekin ok, koska ei kai omenapuuta tarvitse hoitaa?). Jossain vaiheessa omenapuiden rinnalle ilmestyi myös luumupuu ja kirsikkapuu, ja mansikkamaan reunalle rivistö vadelmia (jotka kuolivat, joten seuraavana vuonna eri paikkaan vielä pidempi rivistö vadelmia, jotka eivät todellakaan ole kuolleet). Myös nurmikkoa on perustettu pala kerrallaan, niin että sitä on nyt neljässä lohkossa ja leikkaaminen käy hyvinkin hyötyliikunnasta...
Sitten mies halusi kasvihuoneen. Tässä kohtaa yritin tosissani vastustaa, koska kaikissa aiemmin luoduissa pihajutuissa oli mielestäni jo aivan riittävästi hommaa. Kasvihuone kuitenkin tuli, mutta olen yrittänyt tehdä selväksi, että MINÄ en sitä sitten hoida. En en en. Tämä on pitänyt aika hyvin, joskin mies teki vuosi sitten äitienpäivälahjaksi kasvihuoneeseen sellaisen laatikon, jossa voin kasvattaa salaattia. Näen kyllä, että hän koettaa saada minut innostumaan niin, että pian hoitaisin myös tomaatit ja kurkut, mutta en. En en en. :P
Perunamaakaan ei ole enää ihan perunamaa. Ensin sen kylkeen tuli sipulimaa, sitten hernemaa, ja nyt pellolla kasvaa käsittääkseni perunaa, sipulia, valkosipulia, punasipulia, herneitä, porkkanaa, retiisejä ja kesäkurpitsaa. Myös mansikkamaata on laajennettu... ja minä edelleen ihmettelen, miten tässä näin kävi.