Viikko 9: Ulkoilua kotipihalla

Tällä viikolla helmikuu on antanut parastaan ja tarjonnut ihanan aurinkoista ulkoilusäätä. Tämän viikon kuvana siis kokonainen kavalkadi ulkoilukuvia!

Äidin vanha potkukelkka kulkee edelleen...

...hyvin!

Pihalla on jo sulia kohtia :)

...joista voi kerätä kiviä, tietysti.

 Elämä lienee ihanaa, kun osaa nautiskella yksinkertaisista asioista, kuten maassa kierimisestä.



Tassussa täytyy vielä pitää ulkona suojaa, mutta se ei paljon tunnu menoa haittaavan...

Ja siellä se on: aurinko!

Kotia kohti.

Mukana ulkoilemassa myös herra B, joka kyllä tietää, missä taskussa on koirannameja.

"Mihin se kaveri nyt lähti?"

"Ää, tuolta se tulee!"

Pieni Stiga-mies <3

Puutarha on vielä lumen peitossa ja joki jäässä.

"Voisiko nyt saada yhden namin? Vain yhden? Eikö?"

"Isi tuli, isi tuli!"

"Isi tuli, isi tuli!"

"Viimeinkin isi tuli!"

Ulkoilun päätteeksi päätettiin näyttää pojalle, miten rakennetaan lumiukko. (Lämminverinen isäntä rakentaa siis lumiukonkin ilman hanskoja...)

 ...ja poika oppi nopeasti. "Laitetaan tämäkin!"

"No okei, se voi olla hattu."

 

"Huiiii!"

Ja koppi.

Viikko 8: Imuri, kahvinkeitin ja astiasto - kirpputorilta

Olen viime aikoina shoppaillut jonkin verran kirpputoreilla. Mukaan on tarttunut mm. imuri, kahvinkeitin ja sekalainen kasa astioita.
Ja nämä kaikki tietysti pojalle:

Kun meille tuli lapsi, teimme periaatepäätöksen, jonka mukaan emme itse osta pojalle leluja, koska niitä luultavasti kertyy vuosien mittaan huusholliin muutenkin. No, nyt periaatepäätös on jalostunut sellaiseen muotoon, että emme osta leluja - paitsi kirpputorilta. ;)

Kaikenlaiset kotitalousleikit tuntuvat nyt olevan pojan suosiossa, ja niinpä olen sitten haalinut kirppareilta niihin sopivia leluja. Pikkuinen hella on ollut meillä jo jonkin aikaa, mutta kahvinkeitin ja imuri sekä astiat ovat uudehkoja hankintoja. On jotenkin suloista, miten tosissaan poika keittää ja kaataa kahvia, kokkaa astioissaan ties mitä ruokaa ja pöristelee imurinsa kanssa huoneesta toiseen. Miten tämän innostuksen saisi säilytettyä siihen saakka, kun poika voi oikeasti ryhtyä imuroimaan ja kokkaamaan?

Viimeksi kirpparilta tarttui mukaan myös nukke. Poika peittelee sen taaperokärryynsä nukkumaan pukluharson alle ja antaa välillä leikkilusikalla ruokaa:

Viikko 7: Leipomispuuhia

Ennen laskiaista havahduin huomaamaan, etten ole kertaakaan leiponut pullaa koko sinä aikana, kun poika on ollut olemassa. Sen sijaan olen kyllä lukenut useammastakin tutkimuksesta, joiden mukaan pullaa leipovien äitien lapsista tulee epätodennäköisemmin kriminaaleja. Koska pullatonta aikaa oli pojan elämässä ollut jo yli 1v8kk, niin leivoin sitten varmuuden vuoksi pullaa kolmena peräkkäisenä päivänä. Ja pikkuherra tietysti mukana:

(Oikeasti leivoin niin paljon siksi, että pidin vaatekutsut, joiden vieraille tarjosin laskiaispullia. Sattumoisin myös mies pitää laskiaispullista, joten en voinut leipoa vain vieraiden varalle, piti varautua myös omaan väkeen.)

Pitäisipä perehtyä vielä joskus tarkemmin siihen, miksi äidin pitäisi leipoa juuri pullaa, jotta lapsesta kasvaisi kunnon kansalainen. Eivätkö sämpylät ajaisi samaa asiaa? Tai sokerikakut? Edes piparit? Ajattelisin niin, että pullaa leipova äiti on kotona ja lasten saatavilla, jolloin lapsista kasvaa tasapainoisia ihmisiä. Tämä tosin saavutettaisiin kai muillakin leipomuksilla? Ja toisaalta: oma äitini ei ainakaan muistikuvieni mukaan kovin usein pullaa leiponut - siis leipoi kyllä joskus, mutta ei nyt ainakaan viikottain. Silti kasvoin jotakuinkin lainkuuliaiseksi, enkä yleensä aja edes ylinopeutta. Pullasta kyllä pidän kovastikin.

Poikani sen sijaan ei pidä pullasta. (Pitääköhän tästä huolestua?)

Siksipä leivoin kutsuja varten sitten muutakin.

Tässä tulossa juustokakku, joka on muuten pojan ehdoton suosikki missä tahansa kahvipöydässä. Vaikka ympärillä olisi mitä mielenkiintoista, niin kun kuvun alta paljastuu juustokakku, alkaa poika osoittaa sitä ja vaatia: "Tätä! TÄTÄ!"

Viikko 6: Pari pientä paitaa

En ole koskaan ollut mikään käsityöihminen. Tavallaan kyllä tykkäisin askarrella, kutoa, virkata ja ommella, mutta a) en ole ollenkaan luova enkä siis osaa visioida, mitä ryhtyisin tekemään tai miltä lopputuloksen pitäisi näyttää ja b) minulta puuttuu sellainen hahmotuskyky, että osaisin esimerkiksi koota palasista valmiin vaatteen. Lisäksi olen toivottoman hidas kaikissa edellä mainituissa toimissa.

Vaan lapsipa muuttaa asioita. Ei kylläkään sillä tavalla, että synnyttämisen myötä käsityöt olisivat automaattisesti alkaneet sujua, mutta pieniä vaatteita on jotenkin helpompi visioida ja työstää kuin isoja. Ja tulee nopeammin valmista!

Raskausaikana menin mukaan paikallisen MLL:n kestovaippatreffeille, ja siellä kestovaippailusta innostuneet naiset ompelivat lapsilleen vaippoja ja jakoivat ideoita. Onnekseni vielä sattui niin, että miehen serkku piti tuolloin noita treffejä, ja hän (kirjaimellisesti!) kädestä pitäen opetti minua ompelemaan ensimmäiset kestovaipat. Kun poika syntyi, aloin vähitellen kiinnostua myös lastenvaatteiden ompelemisesta, ja tuo mieheni ihanainen serkku on edelleen kärsivällisesti auttanut eteenpäin. Kestovaippatreffejä ei enää järjestetä, mutta samalla naisporukalla ommellaan edelleen. Sen myötä on sitten vaippojen lisäksi syntynyt pojalle jo muutama pieni paita, ja seuraavaksi on aikomus ryhtyä housujentekoon.

Tämän viikon kuvaan nämä ompelujutut liittyvät niin, että tuo mainittu ompeluporukka ryhtyi mukaan projektiin, jossa ommeltiin vaatteita TYKSin lasten syöpä- ja veritautiosastolle. Lopulta rohkaistuin minäkin tekemään mukaan pari paitaa. Ajattelin ottaa niistä kuvan itselleni muistoksi ennen kuin annan ne eteenpäin, joten asettelin paidat kauniisti lattialle, kiepahdin hakemaan kameran, ja kun tulin takaisin, poika oli asettelemassa itseään maate noiden paitojen päälle. Ilmeisesti päiväunien aika?

Pojalla itselläänkin on kyllä sattumalta yllään tekemäni paita, joten hyvin hän tähän kuvaan sopi. ;)

Tuosta TYKS-projektista voi muuten luultavasti lukea lähipäivinä lisää täältä: http://tuituijakotikolo.blogspot.fi/

Viikko 5: Herra B kävi täällä

Viikonloppuna saimme vieraita: Bailey-koira emäntineen tuli vierailulle. Harmillisesti oma koiramme Minttu joutui juuri perjantaina kynnenpoistoon, eikä koiria voinut päästää yhdessä ulos riehumaan, kun toisella oli tassu siteissä.

Viikon 5 kuvina siis koiria:

Mintulta jouduttiin poistamaan yksi kynsi, joka oli jotenkin haljennut ihan juurestaan. Koira varoi jalkaansa lähes viikon verran aina toisinaan, mutta toisinaan taas riehui entiseen tapaan, ja niinpä kesti monta päivää, ennen kuin oikeasti huolestuimme ja tajusimme mennä lääkäriin. Siellä koira sitten pantiin unten maille ja kynsi poistettiin kokonaan. Tämä kuva on otettu kohtapuoliin kotiutumisemme jälkeen - ja vieläkin nukuttaa...

Kerkesimme olla kotosalla muutaman tunnin, ennen kuin Bailey emäntineen saapui meille, ja koko sen ajan Minttu nukkui kodinhoitohuoneessa mitään näkemättä tai kuulematta. Mutta annas olla, kun B saapui ja ryntäsi kodinhoitohuoneen ovella olevan portin taakse - jo oli Minttukin (unilääkkeestä vielä huojuvilla) jaloillaan! Näiden kahden koiran ystävyys on jotenkin riemastuttavaa, koska Minttu on joka paikassa sähläävä ja hössöttävä labradori, Bailey taas oman arvonsa todellakin tunteva whippet. Yhteislenkeillä Minttu juoksee jokaiseen kuraojaan kierimään ja Bailey katsoo huvittuneen epäuskoisena riittävän matkan päästä; pihalla vapaana juostessa Minttu ryntää aina ensimmäisenä joka paikkaan, mutta kilpajuoksussa talon ympäri Bailey saattaa ohittaa sen kierroksella; sisällä talossa Bailey vie Mintun lelut ja nukkuu sen pedissä, ja Minttu soheltaa onnellisena ympäriinsä eikä ollenkaan älyä  puolustaa omaisuuttaan. Varsinaiset majakka ja perävaunu siis. :D Yhteiskuva onnistui tämän viikonlopun aikana vain namia ilmassa roikottamalla:

Bailey jäi meille myös yhdeksi yöksi hoitoon, kun emäntänsä viiletti vain ihmisille tarkoitetuissa riennoissa. B suhtautui hoitoonjäämiseen samalla tyyneydellä kuin lähes kaikkeen muuhunkin. Illalla oli hyvä kelliä hoitotädin sylissä:

(Minttu ei ole pentuaikojen jälkeen juuri sylissä viihtynyt, mutta Bailey hyökkää laskostamaan pitkiä koipiaan syliin heti, kun joku vain maahan istahtaa. Itse kun vähän kaipailen välillä nimenomaan sylissäviihtyjää, niin B:n vierailut kivasti auttavat tähän kaipuuseen...)