Marraskuu alkoi. Yksi lempikuukausistani! Viikonloppuna rauhoituttiin kotiin viettämään pyhäinpäivää. Sytyttelin kynttilöitä, lämmitin leivinuunia ja pohdiskelin pyhäinpäivän juttuja: niitä läheisiä, jotka ovat täältä lähteneet jo ennen kuin sain tilaisuuden heihin tutustua (ja jotka eivät siis tavallaan edes ole "läheisiä", mutta toisaalta kuitenkin ovat), ja tietysti myös niitä, jotka ovat ehtineet aikanaan olla osa elämääni.
Marraskuussa palaan mielelläni tähän runoon, jonka äitini on joitain vuosia sitten marraskuussa kirjoittanut syntymäpäiväkorttiini. Siitä aina muistaa, miten turhaan marraskuuta pidetään masentavana ja pimeänä kuukautena. Marraskuun valo nimittäin tulee sisältäpäin. :)
Marraskuun ensimmäinen
Lumeton. Pimeä. Hiljainen.
Mutta illalla syttyivät kaikki tähdet
hyvin liki maata
kuin olisivat halunneet nähdä
suuren pimeän läpi
- uteliaisuudesta tai valaistakseen
samantekevää -
Mutta valaisivat.
Ja kun löysivät kuvansa joesta
ne aivan hullaantuivat tuikkimaan
vilkuttamaan hymyilemään
Niin suuria
niin alhaalla
että niitä olisi voinut poimia
kuin joulukuusen koristeita.
Ja laulu
huilu
mistä se yhtäkkiä
mikä lintu voisi laulaa
helistä iloa
marraskuun tähtien alla
(Maaria Leinonen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti